Pennut yhdeksän viikkoa

Artemis ja Áros kasvavat vauhdilla ja varsinkin Artemis-tyttö on jo varsinainen jötkäle!  Siinä ajassa, kun Áros on saanut pureskeltua yhden kanankaulan, on Artemis jauhanut sisuksiinsa vähintään kolme.. Kanankaulat ovat pentujen suurta herkkua ja niiden avulla on ollut helppo opettaa, miten ruoka ansaitaan. Pennut ovatkin hienosti oppineet rauhoittumaan ja istumaan saadakseen ruoka-annoksensa.
Pennut ovat saaneet kulkea  mukanani lampolassa ja muissa pihan askareissa ja kyllästyttyään emännän touhuihin temmeltävät keskenään pihassa tai kipittävät kuistin rappusille odottamaan sisälle pääsyä.
On kyllä todella erikoista, että tänään otetuissa kuvissa nurmikko vihertää..

Artemikselle etsimme edelleen hyvää kotia!

Leppoisaa vuodenvaihdetta kaikille!

Pennut seitsemän viikkoa

Pennut ovat nyt seitsemänviikkoisia pikku riiviöitä. Kun aamuseitsemältä kömpii unisena keittiöön, käy kaksi pikkumonsteria välittömästi terävillä hampaillaan kiinni villasukkiin ja housunpuntteihin.Kyllä siinä käsitelyssä aamu-unisempikin äkkiä virkoaa!
Pennut saivat perjantaina Kennelliiton rekisteröintitodistukset, ja niiden tiedot ovat nähtävillä myös KoiraNetissä:
Artemis: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI57134%2F11&R=55.1
Áros: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI57134%2F11&R=55.1

Lunta, nam!

Pennut täyttivät viime sunnuntaina kuusi viikkoa. Joka päivä ne ovat saaneet tutustua johonkin uuteen ja ihmeelliseen, kuten kaulapantaan, kynsienleikkuuseen, lampaisiin, kaniin, autoon, eläinlääkäriin, kesämökkiin, kuljetushäkkiin, isoihin ja pieniin ihmisiin, lapinkoiraan, polkupyörään ja lumeen. Lumi on ollut ehdoton hitti, sitä pennut tuntuvat rakastavan! Pitkään ei pentujen uskalla vielä ulkona antaa telmiä, sillä kun turkki kastuu, alkaa pieni puli täristä vilusta.

                                          Áros

                                          Artemis

Artemis on pennuista selkeästi rohkeampi ja uteliaampi, vaikka ei Áros-pojukaan mikään nyhverö ole. Molemmat osaavat jo haukkua kimakasti, repiä lahkeita ja syödä kengännauhoja!
Viime viikolla pennut saivat eläinlääkärillä sirut niskaan ja nyt odotetaan Kennelliitosta rekisteripapereita. Eläinlääkäri myös tarkasti pennut ja totesi terveiksi.
Áros taitaa jäädä meille kotiin, mutta Artemis-tytölle etsimme uutta kotia. Artemiksesta joku saa toivottavasti loistavan harrastuskoiran, sohvakoiraksi en usko sen sopeutuvan, sen verran näyttäisi neidillä riittävän toimintatarmoa!

Pentubarf ja muita ajatuksia koirien ruokinnasta

Pennut täyttivät sunnuntaina neljä viikkoa. Reilun viikon ajan olen antanut niille maistiaisia kiinteästä ruoasta. Listalla on ollut lähinnä raakaa naudan jauhelihaa, jauhettuja kalkkunan kauloja ja broilerin siipiä, höystettynä teelusikallisella kermaviiliä. Kyllä ovat nökäreet maistuneet!

Monda imettää edelleen säännöllisesti, eli maito on pentujen pääasiallinen ravinnonlähde vielä viikon-pari. On hyvä totuttaa pennut kuitenkin ajoissa kiinteään ruokaan, ettei sitten tule ongelmia, kun Monda päättää vieroittaa pennut.
Meillä aikuiset koirat syövät pääasiassa raakoja lihaisia luita, lihakasvissoseita ja sisäelimiä. Ihan "puhdasooppista" barffia en kuitenkaan harrasta, koska annan koirille silloin tällöin myös puuroja ja joskus harvoin myös kuivamuonaa.
Tällaiseen koirien ruokavalioon olen päätynyt aikoinaan Dongon takia. Dongo ei pentuna sulattanut nappuloita, vaan oksensi ne yleensä kohta syötyään lähes sulamattomina ulos. Tilanne korjautui välittömästi, kun aloin tarjota koiralle oikeaa ruokaa kuivien nappuloiden sijaan. Kun Monda tuli taloon kaksi vuotta myöhemmin, siirsin sen saman tien 10 viikkoisena pentuna raakaruoalle. Monda kasvoi hienosti ja yksivuotiaana sai lonkkakuvauksistakin terveen paperit. Näistä kokemuksista rohkaistuneena olen nyt sitten päättänyt kasvattaa nämä ensimmäiset omat pennutkin raakaruoalla. Tottakai annan niiden maistella myös kuivamuonaa ennen luovutusikää, siltä varalta, että ainakin toinen pennuista lähtee jossain vaiheessa uuteen kotiin, jossa ei jostain syystä voida  raakaruokaa (ainakaan yksinomaan) tarjota.
Ihmettelen, mistä on tullut sellainen käsitys, että raakaruokinta olisi jotenkin vaikeaa tai ihmeellistä salatiedettä, jossa pitää laskea monimutkaisesti eri ravintoaineiden saanti, jotta koira varmasti saa kaiken tarvitsemansa. Minä olen luottanut siihen, että kun pitää huolen siitä, että n. 50-60 % koiran syömästä ruoasta on lihaisia luita ja loput 40-50 % antaa monipuolisesti erilaisia liha-kasvis ja sisäelinseoksia, raakaa kananmunaa ja kasvis- ja lohiöljyjä, niin koira saa kaiken tarvitsemansa. Koiran, niin kuin ihmisenkään, ei tarvitse saada joka aterialla tai edes joka päivä kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita, mikään puutostila ei kehity päivässä! Riittää, kun viikon-parin aikana koira saa riittävästi kaikkea tarvitsemaansa.

Me ihmiset olemme nykyään vähän fanaattisia ruoan suhteen ja kehitämme herkästi vahvoja mielipiteitä siitä, mikä on se ainoa oikea ruokavalio, jota kaikkien järkevien ihmisten tulisi noudattaa. Minä sen sijaan uskon edelleen monipuolisuuteen ja hyviin, puhtaisiin raaka-aineisiin, oli sitten kyse omasta tai koirieni ruokavaliosta!

Pennut kaksi viikkoa

Pentujen syntymästä on nyt kulunut kaksi viikkoa. Eilen aukesivat silmät ja tuleva viikko on varmasti mielenkiintoista aikaa, kun vastasyntyneeet alkavat muuttua vähitellen leikkisiksi pikkupennuiksi. Ei mene kauaakaan, kun täällä pyörii kaksi täystuhoa!

Mitä söisimme tänään?

Ruokaa tarvitsevat kaikki henkensä pitimiksi. Toisilla sitä on enemmän, toisilla vähemmän. Ruoka on kulttuuria. Se, mitä syömme, kuinka ruokamme valmistamme ja milloin ja kenen kanssa sen nautimme, kertoo meistä ihmisinä ja yhteisönä paljon. Ilmasto, vuotuinen sademäärä ja maaperä ovat ratkaisseet, mitä eri maissa ja kulttuureissa on perinteisesti syöty.
Suomalaisten ruokavalio koostui pitkään juureksista, vilja- ja maitotuotteista, lihasta ja kalasta. Marjat ja sienet kerättiin metsästä. Hyvänä vuonna ei mistään ollut pulaa, ruoka oli riittävän monipulista ja ravitsevaa. Huonona vuotena, kun kato kävi, kärsittiin nälästä ja puutostaudeista. Koska hyvät ja huonot vuodet vuorottelivat, osattiin ruokaa pitää arvossa. Mitään ei heitetty pois eikä ruoasta nirsoiltu.  Hyvä, jos vatsansa kylläiseksi sai!

Nykyään ei meillä hyvinvointiyhteiskunnassa ruuasta ole pulaa, päinvastoin. Nykyaikaisissa citymarketeissa ja prismoissa hyllyt notkuvat tavaraa:vihanneksia, hedelmiä, leipää, maitotuotteita, lihaa ja leikkeleitä hyllymetreittäin. Enää ei tarvitse ponnistella tuottaakseen ruokansa itse, eikä edes välttämättä valmistaakseen sitä, vaan kaupan hyllyltä voi poimia valmiit einekset kärryyn. Mikäs sen mukavampaa ja helpompaa! Vai onko sittenkään..
Ruoasta, sen terveysvaikutuksista ja tuotannon eettisyydestä ja ympäristöystävällisyydestä puhutaan varmasti enemmän kuin koskaan. Media syytää uutta tutkimustietoa ruoan vaikutuksista milloin mihinkin ja nostaa uusia kulutustrendejä.  Milloin ovat eläinrasvat pahasta, milloin hiilihydraatit. Milloin ihannoidaan välimerellistä ruokakulttuuria, milloin japanilaista. Sitten nousee lähiruoka ja luomu kaikkien huulille. Lasketaan hiilijalanjälkeä ja ympäristökuormitusta. Ja vaikka kaupan leipähyllyt pullistelevat vaihtoehtoja, kuluttaja ei satojen leipien joukosta löydä etsimäänsä:  lähileipomon vähähiilihydraattista ciabattaa.
Ruoasta on tullut ongelma, suhteemme ruokaan ja syömiseen on muuttunut kieroutuneeksi. Koska kaikkea on saatavilla, mikään ei riitä ja toisaalta mikään ei ole riittävän hyvää, halpaa, terveellistä, kotimaista, eksoottista, tuoretta, läheltä, reilua, eettistä, ympäristöystävällistä, rasvaista, rasvatonta, vähähiilihydraattista, lisäaineetonta ja niin edelleen.
Pahimmillaan ruoka tekee meidät sairaaksi: syömme liikaa tai liian vähän, epäterveellisesti, epäsäännöllisesti ja yksipuolisesti. Sairastamme diabetesta, olemme ylipainoisia, alipainoisia tai neuroottisia terveysruokaterroristeja. Vahdimme kolesteroleja, popsimme lääkkeitä ja ravintolisiä.
Valveutunut kuluttaja saa varata ruokakaupassa käymiseen aikaa ja hermoja: lohta vai silakkaa? voita vai margariinia? Reilun kaupan kahvia vai Juhla Mokkaa? Kotimaisia juureksia vai espanjalaisia tomaatteja? Marinoituja broilerin filesuikaleita vai luomuporsaan kyljyksiä? Riisiä vai perunoita?
Siis mitä söisimme tänään?

Pennut viikon vanhoja

Pennut ovat kasvaneet hurjaa vauhtia ja ovat jo yli tuplanneet syntymäpainonsa! Nimistäkin päästiin perheen sisällä yksimielisyyteen: työstä tuli Artemis ja pojasta Áros. Tyttö nimettiin siis kreikkalaisen metsästyksen jumalattaren mukaan ja poika sai  unkarilaisen nimen, joka tarkoittaa suomeksi kallisarvoista.
Monda on voinut hyvin ja imettää pentuja tunnollisesti. Tänä aamuna sille ei kuitenkaan ruoka maistunut ja ehdin jo vähän huolestua. Se vaikutti apaattiselta, muttei sairaalta. Tulin siihen tulokseen keskusteltuani kokeeneen kasvattajan kanssa, että se alkaa jo kaivata normaaleja rutiineja ja muun lauman seuraa, joten  otin iltapäivällä Mondan mukaan lenkille. No, selvisi ruokahaluttomuudenkin syy: vatsa oli kuralla! Monda ja Dongo nauttivat yhteisestä lenkistä selvästi ja sen jälkeen Monda onkin taas maannut pentulaatikossa ihan tyytyväisenä. Ja nyt illalla ruokakin jo maistui!

Mondan ja Dongon pennut

Mondalle ja Dongolle syntyi viime sunnuntaina kaksi eläväistä pentua. Yksi pentu valitettavasti syntyi kuolleena. Synnytys oli kohtuullisen nopea, sillä kaikki pennut olivat ulkona reilussa tunnissa. Ensimmäinen pentu oli suurin ja sen työntäminen olikin Mondalle se kaikkein suurin ponnistus. Iso tyttö painoi syntyessään 288g. Seuraava oli poika, mutta oli ilmeisesti kärsinyt hapen puutteesta liian pitkään eikä elvytysyrityksistä ollut enää apua. Kolmas pentu syntyi pian kuolleen perään ja on elinvoimainen pieni poika, painoa syntyessä 246g. Monda hoitaa pentujaan tunnollisesti ja poistuu pentulaatikosta lähinnä vain tarpeilleen. Kaikki perheenjäsenet ovat saaneet tulla katsomaan pentuja, ainoastaan pentujen isää, Dongoa, Monda ei päästä lähellekään. Dongo saakin toistaiseksi tyytyä kuuntelemaan oven takaa kummallista vikinää pentulaatikosta ja ihmettelemään tyttökaverinsa outoa käytöstä. Miten siitä nyt on yhtäkkiä tullut noin vihamielinen? Mitä olen tehnyt väärin?

Lammasmaailma

Meillä on ollut Suomenlampaita nyt kaksi vuotta. Tänä syksynä myimme ensimmäistä kertaa suoramyynnillä lihaa asiakkaille, jotka eivät kaikki olleet sukulaisia tai tuttavia! Markkinointi meni ihan puskaradiolla eikä vaatinut kuin muutaman sähköpostin lähettämistä. Ruhoja tuli myyntiin 17 kpl ja kaikki varattiin samantien. Ihmiset ovat selvästikin kiinnostuneita ostamaan suoraan tilalta, varsinkin jos kyse on tuttavasta tai tuttavan tuttavasta. Sain paljon palautetta nimenomaan juuri tästä: että on hienoa ostaa lampaanlihaa, kun tietää, mistä se on peräisin ja että eläimellä on ollut hyvä elämä. Silloin ruokaa voi nauttia hyvällä omallatunnolla!
Näyttää siis siltä, että ainakin osa ihmisistä on kiinnostunut ruuan alkuperästä ja tuotantotavoista. Lähellä, eetisesti ja ympäristöystävällisesti tuotetusta ruuasta ollaan myös valmiita maksamaan tuottajalle parempi korvaus.
Meillä on tällä hetkellä 15 uuhta, joten tuotanto on pienimuotoista ja sellaisena varmasti pysyy. Siksi emme ensi vuonnakaan luultavasti pysty vastaamaan kysyntään omalla tuotannollamme. No, onneksi lähialueella on muitakin lammastiloja, ettei kenenkään tarvitse tyhjin vatsoin jäädä! Me lampurit olemme aika hyvin verkostoituneita ja välitämme toisillemme mielellään asiakkaita, jos itsellä ei ole mitä myydä.  Tällaisen yhteistyön ja verkostoitumisen "hedelmänä" syntyi myös eläinlääkärien Eero ja Johanna Rautiaisen Lammasmaailma oy, jonka tarkoituksena on vastata lisääntyvään kotimaiseen lampaanlihan kysyntään ja kehittää kotimaista lammastuotantoa yhdessä lampurien kanssa! Minäkin olen mukana, eli minut löytää nykyisin Tampereen kauppahallin Lammasmaailmasta joka tiistai ja perjantai. Myymme kaikkea hyvää, mitä lampaasta saa: lihaa, taljoja, villoja, lankoja, käsitöitä, mahtavia huovutustöitä jne. Lammasmaailmalla on nettisivut, www.lammasmaailma.fi ja yritys löytyy myös facebookista. Käykää tutustumassa!
Suosittelen Lammasmaailmaa ihan sydämestäni, koska lampurina minulle on tärkeää edistää Suomalaista lammastuotantoa, jotta teidän ihmisten olisi entistä helpompi saada aitoja, kotimaisia raaka-aineita niin ruokapöytään kuin lämmikkeeksi talven pakkasiin!

Pentulaatikko

Pentulaatikko odottaa uusia asukkaita! Mondalla on nyt viimeinen tiineysviikko alkanut ja pentuja odotellaan siis ensi viikon loppupuolella. Monda on edelleen pirteä ja lähtee innolla mukaan metsälenkille. Ruokahalu on ihan pohjaton: Monda syö raakaruokaa reilu puoli kiloa päivässä ja lisäksi totuttelee pentujen kuivamuonaan pieninä annoksina. Meillähän koirat syövät normaalisti vain lihaisia luita ja liha-sisäelin-kasvismössöjä ja jonkin verran puuroa. Samoja sörsseleitä tarjoamme sitten pennuillekin, mutta totutamme ne myös kuivamuonaan siltä varalta, että tulevissa kodeissaan eivät raakaruokaa saa. Toivon tietysti, että löydämme pennuille kodit, joissa halutaan tarjota pennuille monipuolista ruokaa, eikä pelkästään teollisia valmisteita. No, ruokinta-aiheesta lisää joskus toiste.
Me olemme yrittäneet valmistautua synnytykseen ja pentujen tuloon paitsi pentulaatikon kokoamisella, myös lukemalla kirjallisuutta, keskustelemalla muiden kasvattajien kanssa ja tekemällä tarvittavia hankintoja. Olen valmistellut yhden huoneista pentuja ja emää varten ja ajattelin siirtyä nukkumaan sinne, kun synnytys lähestyy. Nyt vain sitten mittaillaan Mondan lämpöjä päivittäin ja jännitetään!

Syysretki

Tänään aamu valkeni aurinkoisena, joten lähdimme koirien kanssa mökkiretkelle. Nyt, kun lampaat on keritty ja karitsat viety teuraaksi, on muutama päivä aikaa hengähtää. Niinpä otin koirat ja kameran mukaan ja suuntasimme kohti muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa rantamökkiämme. Koirat nauttivat, kun saivat juosta vapaana mökkitiellä ja -polulla ja minä nautin raikkaasta, aurinkoisesta ilmasta ja syksyn väreistä metsässä.

Mondan menoakaan ei tiineys vielä hidasta, vaikka vatsan pyöristyminen jo vähän näkyykin. Kohta on kuudes tiineysviikko täynnä ja alkaa viimeinen kolmannes. Yritin napsia kuvia tulevasta isästä ja emästä, mutta kovin montaa onnistunutta otosta ei näistä otuksista saa, kun on huono kuvaaja ja hidas digikamera. Yleensä kuvattavat ovat ehtineet poistua kuvasta sen muutaman sekunnin viiveen aikana, mikä kuluu napin painalluksesta kuvan tallentumiseen kameran muistikortille!

Pentuja tulossa

Syksy on kiireistä aikaa! Ruokolan tilalla lampolaa ja kanalaa on siivottu talvikuntoon ja rakennettu lampaiden talvitarhaa. Samaan aikaan sienet, puolukat ja omenat huutavat poimijaa ja pian pitäisi päästä nostamaan myös perunat, porkkanat ja sipulit. Karitsat haetaan teurastamolle viikon kuluttua ja sitä ennen pitäisi tuoda lampaat tarhaan ja keritä koko katras. No, onneksi saimme sentään ammattikeritsijän sunnuntaiksi auttamaan lampaita pääsemään villoistaan! Kaiken tämän keskellä varmistui myös Monda-pulimme tiineys. Monda ja uroksemme Dongó saavat siis pentuja, joiden odotetaan syntyvän viikolla 42. Niin että näillä näkymin ainakin jouluun asti kiirettä pitää!