Pentubarf ja muita ajatuksia koirien ruokinnasta

Pennut täyttivät sunnuntaina neljä viikkoa. Reilun viikon ajan olen antanut niille maistiaisia kiinteästä ruoasta. Listalla on ollut lähinnä raakaa naudan jauhelihaa, jauhettuja kalkkunan kauloja ja broilerin siipiä, höystettynä teelusikallisella kermaviiliä. Kyllä ovat nökäreet maistuneet!

Monda imettää edelleen säännöllisesti, eli maito on pentujen pääasiallinen ravinnonlähde vielä viikon-pari. On hyvä totuttaa pennut kuitenkin ajoissa kiinteään ruokaan, ettei sitten tule ongelmia, kun Monda päättää vieroittaa pennut.
Meillä aikuiset koirat syövät pääasiassa raakoja lihaisia luita, lihakasvissoseita ja sisäelimiä. Ihan "puhdasooppista" barffia en kuitenkaan harrasta, koska annan koirille silloin tällöin myös puuroja ja joskus harvoin myös kuivamuonaa.
Tällaiseen koirien ruokavalioon olen päätynyt aikoinaan Dongon takia. Dongo ei pentuna sulattanut nappuloita, vaan oksensi ne yleensä kohta syötyään lähes sulamattomina ulos. Tilanne korjautui välittömästi, kun aloin tarjota koiralle oikeaa ruokaa kuivien nappuloiden sijaan. Kun Monda tuli taloon kaksi vuotta myöhemmin, siirsin sen saman tien 10 viikkoisena pentuna raakaruoalle. Monda kasvoi hienosti ja yksivuotiaana sai lonkkakuvauksistakin terveen paperit. Näistä kokemuksista rohkaistuneena olen nyt sitten päättänyt kasvattaa nämä ensimmäiset omat pennutkin raakaruoalla. Tottakai annan niiden maistella myös kuivamuonaa ennen luovutusikää, siltä varalta, että ainakin toinen pennuista lähtee jossain vaiheessa uuteen kotiin, jossa ei jostain syystä voida  raakaruokaa (ainakaan yksinomaan) tarjota.
Ihmettelen, mistä on tullut sellainen käsitys, että raakaruokinta olisi jotenkin vaikeaa tai ihmeellistä salatiedettä, jossa pitää laskea monimutkaisesti eri ravintoaineiden saanti, jotta koira varmasti saa kaiken tarvitsemansa. Minä olen luottanut siihen, että kun pitää huolen siitä, että n. 50-60 % koiran syömästä ruoasta on lihaisia luita ja loput 40-50 % antaa monipuolisesti erilaisia liha-kasvis ja sisäelinseoksia, raakaa kananmunaa ja kasvis- ja lohiöljyjä, niin koira saa kaiken tarvitsemansa. Koiran, niin kuin ihmisenkään, ei tarvitse saada joka aterialla tai edes joka päivä kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita, mikään puutostila ei kehity päivässä! Riittää, kun viikon-parin aikana koira saa riittävästi kaikkea tarvitsemaansa.

Me ihmiset olemme nykyään vähän fanaattisia ruoan suhteen ja kehitämme herkästi vahvoja mielipiteitä siitä, mikä on se ainoa oikea ruokavalio, jota kaikkien järkevien ihmisten tulisi noudattaa. Minä sen sijaan uskon edelleen monipuolisuuteen ja hyviin, puhtaisiin raaka-aineisiin, oli sitten kyse omasta tai koirieni ruokavaliosta!

Pennut kaksi viikkoa

Pentujen syntymästä on nyt kulunut kaksi viikkoa. Eilen aukesivat silmät ja tuleva viikko on varmasti mielenkiintoista aikaa, kun vastasyntyneeet alkavat muuttua vähitellen leikkisiksi pikkupennuiksi. Ei mene kauaakaan, kun täällä pyörii kaksi täystuhoa!

Mitä söisimme tänään?

Ruokaa tarvitsevat kaikki henkensä pitimiksi. Toisilla sitä on enemmän, toisilla vähemmän. Ruoka on kulttuuria. Se, mitä syömme, kuinka ruokamme valmistamme ja milloin ja kenen kanssa sen nautimme, kertoo meistä ihmisinä ja yhteisönä paljon. Ilmasto, vuotuinen sademäärä ja maaperä ovat ratkaisseet, mitä eri maissa ja kulttuureissa on perinteisesti syöty.
Suomalaisten ruokavalio koostui pitkään juureksista, vilja- ja maitotuotteista, lihasta ja kalasta. Marjat ja sienet kerättiin metsästä. Hyvänä vuonna ei mistään ollut pulaa, ruoka oli riittävän monipulista ja ravitsevaa. Huonona vuotena, kun kato kävi, kärsittiin nälästä ja puutostaudeista. Koska hyvät ja huonot vuodet vuorottelivat, osattiin ruokaa pitää arvossa. Mitään ei heitetty pois eikä ruoasta nirsoiltu.  Hyvä, jos vatsansa kylläiseksi sai!

Nykyään ei meillä hyvinvointiyhteiskunnassa ruuasta ole pulaa, päinvastoin. Nykyaikaisissa citymarketeissa ja prismoissa hyllyt notkuvat tavaraa:vihanneksia, hedelmiä, leipää, maitotuotteita, lihaa ja leikkeleitä hyllymetreittäin. Enää ei tarvitse ponnistella tuottaakseen ruokansa itse, eikä edes välttämättä valmistaakseen sitä, vaan kaupan hyllyltä voi poimia valmiit einekset kärryyn. Mikäs sen mukavampaa ja helpompaa! Vai onko sittenkään..
Ruoasta, sen terveysvaikutuksista ja tuotannon eettisyydestä ja ympäristöystävällisyydestä puhutaan varmasti enemmän kuin koskaan. Media syytää uutta tutkimustietoa ruoan vaikutuksista milloin mihinkin ja nostaa uusia kulutustrendejä.  Milloin ovat eläinrasvat pahasta, milloin hiilihydraatit. Milloin ihannoidaan välimerellistä ruokakulttuuria, milloin japanilaista. Sitten nousee lähiruoka ja luomu kaikkien huulille. Lasketaan hiilijalanjälkeä ja ympäristökuormitusta. Ja vaikka kaupan leipähyllyt pullistelevat vaihtoehtoja, kuluttaja ei satojen leipien joukosta löydä etsimäänsä:  lähileipomon vähähiilihydraattista ciabattaa.
Ruoasta on tullut ongelma, suhteemme ruokaan ja syömiseen on muuttunut kieroutuneeksi. Koska kaikkea on saatavilla, mikään ei riitä ja toisaalta mikään ei ole riittävän hyvää, halpaa, terveellistä, kotimaista, eksoottista, tuoretta, läheltä, reilua, eettistä, ympäristöystävällistä, rasvaista, rasvatonta, vähähiilihydraattista, lisäaineetonta ja niin edelleen.
Pahimmillaan ruoka tekee meidät sairaaksi: syömme liikaa tai liian vähän, epäterveellisesti, epäsäännöllisesti ja yksipuolisesti. Sairastamme diabetesta, olemme ylipainoisia, alipainoisia tai neuroottisia terveysruokaterroristeja. Vahdimme kolesteroleja, popsimme lääkkeitä ja ravintolisiä.
Valveutunut kuluttaja saa varata ruokakaupassa käymiseen aikaa ja hermoja: lohta vai silakkaa? voita vai margariinia? Reilun kaupan kahvia vai Juhla Mokkaa? Kotimaisia juureksia vai espanjalaisia tomaatteja? Marinoituja broilerin filesuikaleita vai luomuporsaan kyljyksiä? Riisiä vai perunoita?
Siis mitä söisimme tänään?