Lampaantaljoja talven pakkasiin

Talvi tuli, mutta niin tulivat juuri parahiksi myös uudet lampaantaljat muokkaamolta! Tämän vuoden taljat ovat todella onnistuneita, kaikki nahat ovat ehjiä ja villat ovat pysyneet kauniin kiharaisina, eivätkä ole käsittelyssä huopuneet. Aina ei käy yhtä hyvä tuuri, ja siksi taljojen haku muokkaamolta on aina vähän jännittävää. Mutta nyt voin huokaista helpotuksesta!
Myytävänä on 14 suomenlampaan taljaa, väreinä luonnonmusta, -ruskea ja -valkoinen. Valkoisissa taljoissa on osassa rusehtavia tai harmaita merkkejä, ainoastaan muutama on ihan "puhtaan" valkoinen. Taljojen hinnat vaihtelevat 80 ja 90 euron välillä. Kysy lisää, jos kiinnostuit! 
Saatavilla on tällä hetkellä myös 2-säikeistä oman tilan villalankaa, Katja Myllymäen käsitöitä sekä Ruudun tilalla Joroisissa tuotettua kyytön jauhelihaa ja ulko-kulmapaisteja. Toimitan tuotteita pääkaupunkiseudulle vielä ennen joulua (näillä näkymin 15.12.). Taljoja ja lankoja lähetän myös Matkahuollon kautta tai postitse, jolloin lähetyskulut lisätään hintaan.
Lisätietoja: http://ruokolantila.blogspot.fi/p/tuotteet.html

Pipoja, huiveja ja lapasia

Talvi pääsi yllättämään! Nyt tarvitaan taas pipoja, huiveja ja lapasia. Vaan mihin ne aina katoavat? Erityisesti lasten lapaset tuntuvat mystisesti katoavan kesän aikana.. Pitäisi kai tehdä uusia, kun on vaatekaappi täynnä omien lampaiden villoista kehrättyä lankaakin. Ja aikaa on taas vähän enemmän, kun syksyn karitsanlihamyynti on  tältä vuodelta ohi. Uuhetkin ovat jo sisäruokinnassa ja pässit haetaan vasta kahden viikon päästä. Siis puikot heilumaan!
Voi sitä aikaansaamisen iloa, kun saan jotain pientä ja lämmintä omin kätösin aikaiseksi! Varsinkin, kun satun kuulumaan siihen vasenkätisten joukkoon, jolle peruskoulun käsityöopettaja ei aikoinaan osannut opettaa neulomista. Olen siis opetellut itsekseni, enkä vieläkään osaa  kuin perustekniikoita. Ja villasukan kantapäähän tarvitsen edelleen apua! Vielä isompi ongelma on kuitenkin se, että  niska-hartiaseutuni ei tahdo kestää kutomista kuin pieniä tuokioita päivässä. Ja silti täytyy välillä turvautua hierojan apuun. Tai ystävän, joka neuloo lapaset, pipot ja villapaidat puolestani käden käänteessä! Kuvan käsityöt eivät siis ole minun luomuksiani, vaan ystäväni ja yhteistyökumppanini Katja Myllymäen.

Paimenia ja paimennettavia

Kesä on mennyt vauhdilla ja karitsat kasvaneet hienosti. Runsaista sateista huolimatta laidunkausi sujui hyvin, lukuunottamatta pässien muutamaa karkumatkaa naapurin omenatarhaan! Onneksi pojat saatiin houkuteltua kotiin ilman suurempia vahinkoja.
Dongo-pulin kanssa kävimme paimennuskurssilla Somerolla elokuun alussa. Ei Dongo oikein innostunut, vaikka viimeisellä paimennuskerralla suostui minun mielikseni vähän esittämään paimennusta!  Kotitilalla emme juurikaan käytä koiria lampaiden ajamiseen, koska meidän lampaamme ovat tottuneet kulkemaan kauraämpärin perässä.
Koulujen alkamisen kunniaksi veimme pari viikkoa sitten  kolme nuorta uuhta siistimään Säijän kyläkoulun pihapiiriä. Lapset ja koko koulun henkilökunta osallistuivat innoissaan lampaiden hoitoon. Kaikki olivat niin tyytyväisiä, että taitavat lampaat päästä ensi kesänäkin  lapsia ja opettajia ilahduttamaan koululle.
Laidunkausi lähenee hiljalleen loppua, mutta vielä pitäisi lampolaa laitella kuntoon sisäruokintakautta varten. Karitsat ja osa uuhista lähtee teuraaksi lokakuun alkupuolella ja sitä ennen osa lampaista pitäisi vielä vapauttaa villoistaan.
Talveksi meille jää 12 uuhta. Tänä vuonna astutamme niistä vain 8. Pässit Toivo ja Mooses tulevat hommiin ja talvihoitoon Kangasalta marraskuun puolivälin kieppeillä. Toivo on komea suomenlammaspässi ja Mooses Rygja-rotuinen lihaksikas kaveri, jotka ovat yhteisomistuksessa lampuri Nina Wessbergin kanssa.

Olen päivittänyt blogin Tuotteet-sivulle tämän syksyn tuotehinnastoa. Käykääpä katsomassa! Otamme lihatuotteista jo ennakkovarauksia vastaan, joten kannattaa toimia nopeasti, jos mielii saada karitsan-, lampaan- ja kyytönlihaa pakkaseen täksi talveksi. http://ruokolantila.blogspot.fi/p/tuotteet.html

Ruokolan karitsat

Tämän kevään karitsat ovat nyt kaikki syntyneet. Karitsoinnit sujuivat hyvin ja olivat ohi vajaassa kahdessa viikossa. Tiineitä uuhia oli 11 ja jokaiselle syntyi 2-4 karitsaa. Onneksi ylisuurilta vuonueilta vältyttiin! Nyt lampolassa kirmailee 28 karitsaa, joista suurin osa on onneksi emiensä hyvässä hoidossa. Vain muutama pieni karitsa tarvitsee lisämaitoa tuttipullosta.
Karitsoita syntyi kaikenvärisiä. On valkoisia, ruskeita, mustia ja kirjavia. Ja muutama todella erikoinen harmaankirjava. Saapa nähdä millaisia niistä tulee, kun vähän kasvavat!
Nyt on lampolassa aikamoinen vilske, sillä karitsat ovat jo leikki-ikäisiä. Ne juoksevat kilpaa, hyppivät emiensä päällä ja pomppivat heinähäkeissä. Ja sitten kun väsyttää, ne kiertyvät kaikki yhteen kasaan nukkumaan.
Toukokuun loppuun asti karitsat asustavat emineen lampolassa, mutta heti kun säät sallivat ja ruoho on riittävän pitkää, pääsevät lampaat koko kesäksi apilanurmelle laiduntamaan.

Ryhtyisinkö koirankasvattajaksi?

Olin viime viikonloppuna Satakunnan ja Pohjois-Hämeen kennelpiirien järjestämällä kasvattajan peruskurssilla. Kurssin suorittaminen hyväksytysti on edellytys kennelnimen saamiselle. Kurssi olikin monella tapaa hyödyllinen ja mielenkiintoinen. Ajattelemisen aihetta tuli paljon.
Ensimmäinen yllätys oli kurssille osallistuneiden määrä: n. 90 henkeä pelkästään Satakunnan ja Pohjois-Hämeen alueelta! Ja syksyn kurssilla osallistujia toinen mokoma, eivätkä kaikki halukkaat edes mahdu kursseille! Koirien kasvattamisesta ollaan siis todella kiinnostuneita. Miksi ihmeessä? Miksi minä haluaisin kasvattaa koiria?
Mikään kurssilla kuultu seikka ei tukenut aikomustani koirankasvattajaksi: koko prosessi on aika monimutkainen ja vaivalloinen ja paljon voi mennä matkan varrella pieleen. Kasvattajana en ole vastuussa vain narttukoirani ja pentujen hyvinvoinnista, vaan myös kasvattamani rodun terveydestä, alkuperäisen käyttötarkoituksen vaalimisesta, geneettisestä monimuotoisuudesta, luonteen kehittymisestä jne. Olen vastuussa siitä, että kasvattamani pennut pääsevät hyviin koteihin, joissa niitä hoidetaan ja koulutetaan rodun ja kyseisen yksilön tarpeet huomioon ottaen. Olen pennun myyjänä vastuussa ostajalle siitä, että myymäni pentu vastaa ostajan odotuksia. Olen taloudellisesti vastuussa, jos pennussa ilmenee myöhemmin jokin virhe, kuten perinnöllinen sairaus, joka vaatii hoitoa.
Kuka kaiken tämän tietäen edelleen haluaa teettää koirillaan pentuja? Aika moni, näköjään. Itse en ole asiasta enää ollenkaan varma, vaikka yksi pentue tuli vahingossa jo teetettyäkin!
Toisaalta.. puli on hieno, vanha unkarilainen paimenkoirarotu, joka harvinaistuu kovaa vauhtia myös alkuperämaassaan. Haluaisinko kuitenkin osallistua rodun hengissäpitämiseen? Kasvattajia on Suomessakin vain kourallinen, olisiko minulla sittenkin jotain annettavaa? Olihan se toisaalta hieno hetki, kun pennut viime lokakuussa syntyivät ja oli mahtavaa seurata niiden kasvua ja kehitystä.
Toisaalta.. pennuille oli kyllä aika vaikea löytää hyvät kodit. Puli on harvinainen rotu eikä kiinnostuneita ollut montaakaan. Onneksi Artemis löysi kuitenkin parhaan mahdollisen kodin!

Sitten minua ärsyttää myös koko valtava koirabisnes. Koirien kasvattamisen ja pidon ympärille on rakennettu jättimäinen lemmikkieläinteollisuus, joka takoo rahaa myymällä koirien kasvattajille ja omistajille järkyttävät määrät teollista muonaa ja kaikkea mahdollista ja mahdotonta krääsää. Haluanko tosiaan olla osa tätä teollisuutta?

Koirien valmisruokamarkkinat ovat esimerkki jättimäisestä, monikansallisesta teollisuudesta. Kukaan ei enää pysy kärryillä, missä koiran kuivamuonia oikeasti valmistetaan ja mitä ne pitävät sisällään. Markkinoijat ovat kuitenkin onnistuneet vakuuttamaan lemmikkien omistajat myymiensä tuotteiden välttämättömyydestä lemmikkien hyvinvoinnille ja terveydelle. Vain valmisruoka on ravintoaineiden suhteen "tasapainotettua", on yleinen myyntiargumentti. Haloo, kuinka moni vanhempi syöttää ihmislapselleen pelkkää valmisruokaa siinä pelossa, että kotiruoka ei ole riittävän ravitsevaa? Väitän, että ei juuri kukaan. Väitän, että yleensä syynä on se, että ihmiset ovat kiireisiä, mukavuudenhaluisia, itsekkäitä, välinpitämättömiä, tietämättömiä tai laiskoja. Tai kaikkia näitä yhtäaikaa! Ihmettelen, miksi kukaan ylipäätään haluaa lemmikin, jollei ole valmis vähän paneutumaan ja uhraamaan aikaa sen ruokintaan ja lajinmukaiseen hoitoon. Näin ihmiset kuitenkin tekevät: he haluavat seuralaisen, mutteivät sen mukana tulevaa vastuuta. Tässä mukaan astuu lemmikkieläinteollisuus, jolla on "ratkaisu" niin lemmikin ruokinta-, hoito-, kuin käyttäytymisongelmiin.

Valitettavasti viikonlopun kasvattajakurssillakin koirien ruokinnasta oli puhumassa lemmikkieläinteollisuuden edustaja: valmisruokaa markkinoivan yrityksen koulutuspäällikkö. Tittelin oli varmaan tarkoitus lisätä uskottavuutta, mutta minulla nousi savu korvista, kun sapetti, että koiran ruokinnasta luennoiva ihminen edustaa ja markkinoi luennollaan yhtä ruokintapaa niin voimakkaasti. Vaikka luennoitsija ei suoraan kehoittanutkaan kasvattajia ruokkimaan koiriansa edustamillaan valmisruoilla, hän sai kyllä kaikki muut vaihtoehdot kuulostamaan todella monimutkaisilta ja epäilyttäviltä. Ihan kuin koiran ruokkiminen olisi rakettitiedettä, joka on parasta jättää asiantuntijoille! Eikä luennoitsija tietenkään puhunut sanaakaan valmisruokien koirille aiheuttamista terveydellisistä ongelmista.

Tässä oli kuitenkin vain yksi esimerkki siitä, miten lemmikkieläinteollisuus aivopesee meitä kuluttajaraukkoja. Ei tarvitse kuin selata erilaisia lemmikkilehtiä, katsoa television mainoskanavia tai osallistua koiranäyttelyyn, niin tulee kyllästetyksi erilaisia ruokia, tarvikkeita ja palveluita tarjoavien yritysten markkinointisaasteella.

Niin, haluanko olla mukana tässä teollisuudessa vai en? Jospa kykenisin vaikuttamaan asenteisiin ja saamaan muutosta aikaiseksi "sisältäpäin"? Kasvattajana voisin ehkä vaikuttaa rotuyhdistykseeni, Kennelliittoon, kasvattamieni pentujen ostajiin ja muihin kasvattajiin.
Tai jospa vaan harrastaisin omien koirieni kanssa ja antaisin muiden tehdä, mitä lystää?
Hmm.. ehkä kuitenkin anon kennelnimeä ja aika näyttää. Loppujen lopuksi, harrastuksestahan tässä vain on kysymys!

Pavlov ja Skinner harteillani

Harva pennunostaja saa mukaansa koiran käyttöohjeet. On suorastaan ihme, että koiramme kaikesta huolimatta sopeutuvat elämään kanssamme kohtuullisen hyvin. Silti uskallan väittää, että moni ensimmäisestä omasta koirasta haaveileva tulisi toisiin ajatuksiin, jos todella ymmärtäisi, mihin on sitoutumassa. Koira ei nimittäin ole lapsi, vaan koira. Se ei luonnostaan ymmärrä ilmeitämme ja eleitämme ja opi puhumaan ja ymmärtämään puhetta. Koira elää koiramaista elämää ja jos haluan, että koira oppii elämään minun sääntöjeni mukaan, minun on opetettava sille säännöt.
Tunnustan, minä en tätä täysin ymmärtänyt, kun hankimme ensimmäisen koiramme. En ymmärtänyt, että jos haluan koirastani "kunnon koirakansalaisen",  koiran kouluttaminen vaatii perehtymistä, paneutumista ja harjoittelua. Vasta nyt, kolmen pulin omistajana, olen oikeasti alkanut paneutua siihen, miten eläin oppii ja miten itse voin oppimisprosessiin vaikuttaa.

Uutta oppia ja intoa olen saanut Trainer´s Choicen Perustaidot koirallesi -kurssilta.  Ensimmäistä kertaa olen oikeasti ymmärtänyt, mistä kouluttamisessa on kyse: suunnitelmallisuudesta, tarkkuudesta ja toistoista. Koira oppii koko ajan, halusin tai en. Se oppii minulta ja muilta ihmisiltä, toisilta koirilta, kissoilta ja ennen kaikkea havainnoimalla ympäristöään ja reagoimalla sen tarjoamiin erilaisiin ärsykkeisiin. Jos siis haluan, että koirani oppii asioita hallitusti ja minulta, minun on pystyttävä kontroloimaan koiran reaktioita ympäristön ärsykkeisiin ja saada se sen sijaan reagoimaan minuun. Mutta miksi koira olisi kiinnostunut minusta, kun maailma on täynnä hajuja, ohi kulkevia ihmisisä, toisia koiria, kissoja, lintuja, polkupyöriä ja kaikkea muuta kiinnostavampaa? Koska minulla on jotain, mitä koirani pitää tavoittelemisen arvoisena: herkkuja! Jos siis haluan tehokkaasti kouluttaa koiraani, minulla pitää olla tarjota palkkioita, joita koira arvostaa ja joiden eteen koira on valmis työskentelemään. Palkkiot toimivat koulutuksessa vahvisteina, eli niiden avulla vahvistetaan haluttua käytöstä. Siksi palkkion, eli vahvisteen tulee olla sellainen, mitä koira tavoittelee silloinkin, kun ympärillä on häiriötekijöitä.

Minun koirani ovat onneksi aina olleet kiinnostuneita herkullisista makupaloista! Siis kouluttamaan! Mutta hetkinen, pitäisikö olla jokin suunnitelma? Mitä harjoitellaan, kuinka kauan, mikä on vaatimustaso? Ja milloin koiraa palkitaan, miten ja kuinka usein annan palkkion? Tähän ovat kaikki tähänastiset koulutusyritykseni kaatuneet. On puuttunut suunnitelma ja ymmärrys siitä, miten oleellista uuden asian opettamisessa koiralle on palkkion (eli vahvisteen) ajoitus, sillä "sitä saa, mitä vahvistaa", Trainer´s Choicen mottoa lainatakseni. Koiran pitää saada palkkio juuri silloin, kun se tekee haluamaani asiaa, vain näin haluttu käytös vahvistuu! Jos siis harjoittelemme koiran kanssa maahanmenoa, on palkkio annettava, kun koira on maassa, eikä vasta silloin, kun se on jo nousemassa ylös. Muuten tulen vahvistaneeksi ylös nousemista, enkä maahanmenoa!

Toinen tärkeä asia, mitä en ollut aikaisemmin sisäistänyt, on vahvistetiheys. Jotta koira oppisi uuden asian, se tarvitsee paljon ja riittävän tihein väliajoin vahvisteen sille, että sen tarjoama käytös on juuri se, mitä haluan. Riittävä vahvistetiheys uutta asiaa opetettaessa on tutkimusten mukaan palkkio vähintään joka 5 sekunti. Eli herkkua kitaan joka viides sekunti! Koiran pitäisi siis minuutin kestävän harjoituksen aikana saada vähintään 12 vahvistetta käytökselleen. Makkaranpalat (tai mitä herkkua koira nyt sitten satuu himoitsemaan) eivät siis voi olla kovin isoja, sillä niitä menee paljon ja nopeaan tahtiin! Mutta koulutusmetodia nyt itse käytännössä harjoiteltuani en voi muuta sanoa, kuin että se on tehokas ja todella palkitseva niin kouluttajalle kuin koulutettavallekin, sillä onnistumisia tulee paljon ja haluttu käytös vahvistuu jokaisella toistolla. Jos esimerkiksi maahanmenoa harjoittelee koiran kanssa kolme minuutin pituista jaksoa per treeni ja treenaa kolme kertaa päivässä ja jokaisella minuutin jaksolla saa palkattua koiraa 12 kertaa, on yhteensä 9 minuutin päivätreenien aikana saanut vahvistettua haluamaansa käytöstä yhteensä 108 kertaa! Olettaen tietenkin, että olen osannut ajoittaa palkkion oikein, sillä SITÄ SAA MITÄ VAHVISTAA!

Vaan oppiiko vanha koira enää uusia temppuja? Minun kohta neljävuotias puliurokseni Dongó on ehtinyt oppia elämänsä aikana jo sitä sun tätä ja paljon sellaistakin, mikä ei olisi ollut niin suotavaa. Vieläkö pystyisin opettamaan sen kulkemaan vetämättä hihnassa ja ohittamaan muut tielläkulkijat rauhallisesti? Teoriassa se on mahdollista, mutta vanhojen tapojen tilalle pitäisi opettaa uusia, korvaavia käytöksiä ja se vaatisi valtavasti toistoja.. Voi siis olla, että päätän hyväksyä Dongon sellaisena, kuin se on ja keskityn sen sijaan Áros-pentuun, jolla on huomattavasti lyhyempi oppimishistoria takanaan. Ja 2-vuotiaaseen Mondaan, jota innokkaampaa oppilasta saa hakea!

Artemis esikoulussa

Artemis-tytön kanssa harjoiteltiin tänään luoksetuloa ja istumista. Hyvinhän tuo näyttäisi sujuvan, mitä nyt kuvaaja ja kamera välillä kiinnostivat :)

Pennut 3kk

Artemis jaAros ovat jo kolmekuisia ja perjantaina mennään sen kunniaksi ottamaan ensimmäiset rokotukset!Täytyy toivoa, että Artemikselle löytyy uusi koti pian, sillä tyttö on nyt kaikkein parhaassa iässä kodin vaihtoa ajatellen. Se on oppinut tärkeitä sosiaalisia taitoja omalta laumaltaan, ja nyt olisi otollinen hetki totutella uuteen kotiin ja ympäristöön. Pulin pentua harkitsevat, ottaakaa siis nyt rohkeasti yhteyttä!
Tässä Elsan ottama kuva toissapäivältä. Áros vasemmalla, Artemis oikealla.